Suomalaisesta vanhustenhoidosta paljastuu tasaisin väliajoin vakavia epäkohtia, kuten ihmisarvoa loukkaavia käytäntöjä, riittämätön henkilöstömitoitus tai hoidon ja kuntoutuksen korvaaminen liiallisella lääkinnällä. Keskeistä on, etteivät tapaukset ainoastaan nouse hetkellisesti julkisuuteen ja unohdu, vaan johtavat myös muutoksiin.
Viime aikoina esillä on ollut esimerkiksi ikäihmisten itsemääräämisoikeutta koskevan lainsäädännön puuttuminen. Huolen tilanteesta on nostanut esiin mm. vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo. Hän on painottanut, että iäkkäiden hoivapalveluita koskevaa lainsäädäntöä itsemääräämisoikeuden edistämisestä ja rajoittamistoimien käytöstä on välttämätöntä kiirehtiä. Kokonaisuutta koskeva laki on kirjattu Orpon hallitusohjelmaan, mutta sen käsittely ja voimaan saattaminen on suunniteltu lykättäväksi seuraavalle kaudelle.
Itsemääräämisoikeus on keskeinen perus- ja ihmisoikeus, joka kuuluu jokaiselle. Käytännön hoivatyössä, kuten ympärivuorokautisessa palveluasumisessa, sen toteuttaminen voi kuitenkin aiheuttaa ristiriitatilanteita. Turvallisuuden varmistaminen saattaa joskus edellyttää liikkumisen tai muun toiminnan rajoittamista. Ilman lainsäädäntöä julkiset ja yksityiset hoivayksiköt joutuvat itse määrittelemään toimintatapansa näissä vaativissa tilanteissa. Hoivayksiköissä voidaan esimerkiksi linjata, että liikkumista rajoittavat toimenpiteet, kuten sitominen, perustuvat lääkärin suostumukseen. Tällöinkin vaarana on, että tiettyyn tilanteeseen ja tietylle henkilölle tehtyä arviota aletaan soveltaa jatkuvana käytäntönä iäkkään henkilön toistuviin rajoitustoimiin.
Sääntelyn puute heikentää ikääntyvien turvallisuutta ja itsemääräämisoikeuden toteutumista sekä altistaa heidät liialliselle tai pitkittyvälle rajoittamiselle. Tilanne heikentää myös henkilöstön oikeusturvaa, sillä he altistuvat vaikeille tulkinta- ja vastuutilanteille. Samaan aikaan on selvää, että mitä vähemmän henkilöstöä ja mitä suurempi henkilöstön vaihtuvuus, sitä vähemmän ammattilaisilla on aikaa kohdata vaativia hoitotilanteita ja kehittää osaamistaan siten, että rajoittamistoimia voitaisiin ehkäistä.
Edellä olevan perusteella jätin 19.1.2026 asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavat kysymykset, joihin vastaus annetaan 21 päivän kuluessa:
Millaisiin toimiin ministeri ryhtyy varmistaakseen ikäihmisten itsemääräämisoikeuden toteutumisen erityisesti hoivapalveluissa ja
aikooko ministeri priorisoida ikäihmisten itsemääräämisoikeutta vahvistavaa lainsäädäntöä ja edistää sen saattamista eduskunnan käsittelyyn jo kuluvan hallituskauden aikana?