Ehdolla SDP:n varapuheenjohtajaksi
Työväenliike on kasvattanut minua yli kymmenen vuoden ajan aina paikallisesta aktiivista eduskuntaan asti. Koen, että nyt on vuoroni antaa takaisin. SDP:llä on kaikki mahdollisuudet olla koko Suomen sosiaalisin puolue. Puolue, joka puolustaa yhteisiä asioita, kun maailma vetää kohti itsekkyyttä. Sosialidemokratia ei syntynyt kabineteissa. Se syntyi duunipaikoilla, keittiönpöydissä, kaduilla ja työväentaloilla – kaikkialla siellä, missä ihmiset yrittävät pitää toisistaan huolta. Yhdessä tekemisestä liikkeen sydän sykkii yhä.
Miksi olen ehdolla puoluejohtoon Tampereen puoluekokouksessa?
Olen aina ollut ylpeä puolueemme arvoista. Samaistuin alusta asti erityisesti solidaarisuuteen. En ole vieläkään törmännyt sanaan, joka kiteyttäisi ihmisten hyvyyden ja yhteisön voiman paremmin. Minulle solidaarisuus tarkoittaa yhteisvastuuta. Ymmärrystä siitä, että olemme riippuvaisia toinen toisistamme. Solidaarisuus on huolenpitoa paitsi kanssaihmisistä, myös ympäristöstä ja siitä, millaisen maailman jätämme jälkeemme tuleville. Olen aina innostunut unelmista ja paremmista maailmankuvista – siitä ajatuksesta, että huomenna voisi olla paremmin kuin tänään.
Siksi olisi epärehellistä väittää, etteivät viimeiset lähes kolme vuotta eduskunnassa olisi herättäneet suurta huolta siitä, mihin suuntaan asioita viedään. Silti en halua vaipua epätoivoon, vaan mennä eteenpäin. Samaa sisuuntumista myös puolueemme tarvitsee. Sillä meidän jos kenen, on kyettävä ei pelkästään kuvaamaan ongelmia, vaan myös luomaan toivoa. Hyvinvointivaltio ei ole menneisyyden projekti, vaan se on lupaus huomisesta. Ja paras tapa vaikuttaa siihen, millaiseksi tuo huominen muodostuu, on tarttua toimeen. Siksi olen itsekin ehdolla puolueemme johtoon.
Suomea kiertäessäni olen kuullut paljon elämäntarinoita. Olen saanut kohdata tovereita, jotka rakensivat hyvinvointivaltiota, mutta kokevat esimerkiksi digitalisaation tekevän heistä toisen luokan kansalaisia. Duunareita, joiden arkea määrittää pätkätöiden epävarmuus ja usein myös pieni palkka. Nuoria, joille luvattiin koulutuksen kantavan, mutta jotka näkevät tulevaisuutensa dystopiana. Sosialidemokratialla on annettavaa heille kaikille, kun vain puhumme samaa kieltä. Mutta jos emme puhu arjesta niin, että se koskettaa, emme voita heidän luottamustaan.
Minua huolestuttaa Suomessa erityisesti kolme asiaa: kasvava pahoinvointi, työelämän epävarmuus ja se, millaiseksi rakennamme tulevaisuuden. Lapsiperheköyhyys, eriarvoisuus ja asunnottomuus kasvavat samaan aikaan, kun mielenterveys- ja päihdeongelmat koskettavat yhä useampia. Työelämässä liian moni joutuu sinnittelemään jatkuvan epävarmuuden keskellä, kun oikeistolainen politiikka rikkoo turvan ja vaihtaa sopimisen saneluun.
Maailmassa on valtava määrä asioita, joista kantaa huolta. Siksi puolueen tärkein tehtävä on tuoda toivoa ja turvaa. Se ei ole naiivia, vaan välttämätöntä. Ilman toivoa ihmiset nimittäin vetäytyvät ja lakkaavat uskomasta siihen, että yhteiskuntaa voi ylipäätään muuttaa.
Uskon edelleen samaan yksinkertaiseen ajatukseen, josta tämä työväenliike aikanaan syntyi: yhteiskunta toimii parhaiten silloin, kun ihmiset eivät jätä toisiaan yksin. Periaate pätee niin ihmisen arjessa, työelämän neuvottelutilanteissa kuin yhteiskunnassa laajemmin. Ja kun me pidämme kaikki mukana, Suomen parhaat päivät eivät ole takanapäin. Ne ovat vielä edessä.
Ilmoittaudu Pinjan tukijaksi varapuheenjohtajavaalissa
Näiden asioiden puolesta työskentelisin puoluejohdossa
1. SDP:n pitää olla Suomen sosiaalisin puolue
Me SDP:ssa olemme onnistuneet rakentamaan Suomesta menestystarinan yhteistyöllä. Olemme mahdollistaneet luokkanousut ja rakentaneet luottamusta hyvinvointivaltioon. Silti kaikki ihmiset eivät muuttuneet solidaarisemmiksi. Päinvastoin: etenkin viime vuodet ovat saaneet itsekkyyden nostamaan päätä. Monen on vaikea edes yrittää asettua toisen asemaan. Siksi SDP:n pitää olla tulevaisuudessa yhä vahvemmin yhteistyön ja solidaarisuuden puolue.
Uskon edelleen aika yksinkertaiseen ajatukseen, josta liikekin syntyi: siihen, että yhteiskunta toimii parhaiten silloin, kun ihmiset eivät jätä toisiaan yksin. Ihan sama periaate liittyy myös sopimusyhteiskuntaan ja järjestäytymiseen; työelämän reilut pelisäännöt on tehty yhdessä sopien - ja aika usein myös vaatien. Kun pidämme kaikki mukana, Suomen parhaat päivät eivät ole takanapäin. Ne ovat vielä edessä.
2. Meidän tulee sanoittaa paremmin tavallisten ihmisten tavallista arkea
Kenttää kiertäessäni olen kuullut paljon elämäntarinoita. Olen saanut kohdata tovereita, jotka rakensivat hyvinvointivaltiota, mutta kokevat esimerkiksi digitalisaation tekevän heistä toisen luokan kansalaisia. Duunareita, joiden arkea määrittää pätkätöiden epävarmuus ja usein myös pieni palkka. Nuoria, joille luvattiin koulutuksen kantavan, mutta jotka näkevät tulevaisuutensa dystopiana.
Sosialidemokratialla on annettavaa heille kaikille. Mutta jos emme puhu arjesta niin, että se koskettaa, emme voita heidän luottamustaan. Meidän tehtävämme ei ole syyllistää, saarnata tai tuomita, vaan kutsua mukaan ja puhua arjesta samalla kielellä kuin kahvipöydissä.
3. SDP:n tehtävä on sovittaa politiikan reunaehdot ja tulevaisuuden ratkaisut uskottavalla tavalla
Uskottava, ajassaan kiinni oleva politiikkaa ei ole vastakohta rohkeille, pitkälle tähtääville ajatuksille tai puolueemme periaatteille. SDP:n ei pidä tyytyä luettelemaan ongelmia, vaan kehitettävä oikeudenmukaisia ratkaisuja etujoukoissa. Esimerkiksi luontokato, sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän haastaminen ja tekoälykehitys muuttavat maailmaa jo nyt.
Näihin kaikkiin on mahdollista tarjota konkreettiset sosialidemokraattiset ratkaisut. Jos emme itse vastaa huomisen haasteisiin, tehdään se puolestamme.
4. Me tarjoamme aidot mahdollisuudet osallistua paremman huomisen ja 2030-luvun hyvinvointivaltion rakentamiseen
Ohjelmatyömme ja puolueen jäsenten kuuntelu sekä osallistaminen on yksi asioista, joka erottaa meidät muista puolueista. Järjestökonetta uudistettaessa on huolehdittava, että osallistumisen mahdollisuudet ovat riittävän konkreettisia. Sellaisia, että ihmiset kokevat tekemisen omakseen ja voivat oikeasti vaikuttaa.
Haluan, että keskitämme energiamme siihen, miten teemme puolueesta vahvemman, uskottavamman ja ihmisille läheisemmän. Ja että kutsumme jatkuvasti uusia ihmisiä mukaan. Liikettä ei rakenneta sulkemalla ovia, vaan avaamalla niitä. Mitä laajempi pohja puolueen työssä on, sitä vahvempi on sosialidemokraattinen visio hyvinvointivaltiosta 2030-luvulla.
