Olen ehdolla eduskuntavaaleissa 2027 – lähdetkö mukaan matkalle?

Minulle politiikka on ihmisten asialla olemista. Tulevissa eduskuntavaaleissa tärkeintä on palauttaa ihmisten luottamus oman arjen turvallisuuteen. Olen ehdolla jatkokaudelle eduskuntavaaleissa 2027 Uudeltamaalta.

Luottamusta ja turvaa jokaisen arkeen

Haluan Suomen, jossa omalla työllä pärjää, apua saa silloin kun sitä tarvitsee ja tulevaisuuteen voi luottaa.

Reilu työelämä ja toimeentulo

Työllä pitää tulla toimeen

Yhdellä työllä pitää voida elää hyvää elämää. Puolustan oikeudenmukaista työelämää, työntekijöiden oikeuksia ja reiluja pelisääntöjä. Toimeentulon on oltava turvattu myös työttömyyden aikana.

Hyvinvointi ja arjen turva

Apua silloin, kun sitä tarvitsee

Toimivat palvelut ja riittävä toimeentulo tuovat turvaa arkeen. Haluan, että apua saa ajoissa ja lasten ja nuorten hyvinvointiin panostetaan. Ongelmien ehkäisy on inhimillistä ja säästää yhteisiä varoja.

Kestävä kasvu ja tulevaisuus

Kestävää kasvua tuleville sukupolville

Suomen tulevaisuus rakentuu koulutuksesta, osaamisesta ja investoinneista. Haluan kasvua, joka luo työtä, vahvistaa hyvinvointia ja pitää huolta ympäristöstä. Myös tulevilla sukupolvilla on oikeus hyvään arkeen.

SDP:n kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Pinja Perholehto

Olen ehdolla arjen turvallisuuden ja luottamuksen palauttamiseksi

Elämme epävarmaa aikaa. Sodat täyttävät uutiset, työttömiä työnhakijoita on ennätysmäärä ja rahat eivät tahdo riittää arjessa. Huoli omasta tulevaisuudesta ja perheestä on läsnä monessa kodissa. Luottamus omaan toimeentuloon ja hyvinvointivaltion palveluihin on heikentynyt.

Kuluneen vaalikauden aikana olen saanut nähdä läheltä, millaisia valintoja politiikassa tehdään ja millaisia seurauksia niillä on ihmisten arkeen. Orpon hallitus on lisännyt epävarmuutta työelämässä, heikentänyt suomalaisten turvaa ja luottamusta tulevaisuuteen sekä siirtänyt vastuuta yksittäisten ihmisten harteille. Korjattavaa riittää ja siksi haluan pitää esillä erityisesti kolmea asiaa: reilua työelämää, ilmastovastuuta ja pahoinvoinnin vähentämistä yhteiskunnassa.

Suomen ja suomalaisten menestystekijä on aina ollut yhteistyö. Ilman yhteistyötä työmarkkinat sakkaavat, pahoinvointi kasvaa ja ilmastokriisi pahenee. Viimeisinä vuosina yhteistyö on jäänyt sivuosaan. Tulevissa vaaleissa teemme muutoksen yhdessä!

Tilaa uutiskirje ja lähde tukijaksi

Muutos ei tapahdu yksin tai itsestään. Siksi kutsun sinut matkalle kohti eduskuntavaaleja 2027. Muutos tehdään yhdessä!

Ilmoittautumalla mukaan tukijaksi annat suostumuksesi siihen, että antamasi tiedot kirjataan kampanjan rekisteriin. Tukijana saat uutiskirjeen sähköpostiisi ja sinuun voidaan olla yhteydessä kampanjaan liittyen

Haluan ilmoittautua tukijaksi eduskuntavaaleissa

Mitä haluaisit tehdä kampanjassa?

Tue Pinjan eduskuntavaalikampanjaa

Anna vauhtia muutokselle.

Lahjoituksellasi autat Pinjan viestiä tavoittamaan yhä useamman ihmisen.

Tukesi auttaa tekemään kampanjaa, jossa rakennamme yhdessä luottamusta ja turvaa jokaisen arkeen.

Saaja: Uusmaalaisten parhaaksi ry

Lahjoita MobilePaylla

Skannaa QR-koodi toisella laitteella tai avaa lipas painikkeesta.

En usko, että mikään lähtee liikkeelle käskemällä — ei investoinnit, talous eikä luottamus. Luottamus rakentuu kestävälle politiikalle, joka tuo turvaa arkeen.

Eduskuntavaalikampanjan 2027 yhteystiedot

Minna Räsänen
kampanjapäällikkö
info@pinjaperholehto.fi

Scroll to Top