Euroopan arvotaisto: on aika tehdä valintoja

En ole valmis katsomaan vierestä, kun virta vie kohti äärilaitaa EU:n jäsenmaissa. Toinen toisesta välittäminen, ihmisoikeudet, reilut työelämän pelisäännöt ja monimuotoinen luonto tarvitsevat puolustajaa.

Suomessa on viimeisen vuoden aikana nähty, kuinka nopeasti ihmisille tärkeitä palveluita, turvaverkkoja ja oikeuksia voidaan heikentää. Nyt on aika varmistaa, että sama ei toistu koko Euroopan unionissa.

EU perustettiin takaamaan rauhaa sekä turvaamaan tasa-arvoa, demokratiaa ja oikeusvaltiota. Näitä periaatteita ei voi ostaa – niitä pitää puolustaa. Ääri- ja laitaoikeisto on jo nyt monissa maissa rajoittanut naisten oikeuksia, horjuttanut oikeusvaltioperiaatetta, kaventanut ihmisten mahdollisuuksia tavoitella vapaasti unelmiaan sekä peruuttanut ilmasto- ja ympäristötoimista.

EU huutaa oikeudenmukaisuutta, ihmisoikeuksien puolustajia ja kestävän kehityksen puolesta puhujia.”

On sanottu, että pahuuden voittoon vaaditaan vain se, että hyvät ihmiset eivät tee mitään. Kesäkuun eurovaaleissa kannattaa käyttää ääntään, jos haluaa, että asiat ratkaisee jatkossakin laki, ei voima.

Äänestämällä voit varmistaa, että EU:ssa pidetään kiinni demokratian ja ihmisoikeuksien kaltaisista perusarvoista, torjutaan ilmastonmuutosta ja luontokatoa sekä tehdään politiikkaa, joka tukee työpaikkojen ja investointien syntyä Suomessa.

Jo riittää Euroopan ja Suomen surkastuttaminen

Yksi politiikan tärkeimmistä tehtävistä on tarjota turvaa ja toivoa. Etenkin viime vuosina tämän merkitys on korostunut. EU:n tulee vahvistaa puolustustaan ja varautua paremmin turvallisuusuhkiin, joita sodat, hybridivaikuttaminen, eriarvoisuus ja ääriliikkeiden vahvistuminen aiheuttavat.

Turvallisuus ei kuitenkaan koskaan ole pelkästään sotilaallinen kysymys, vaan myös kokonaisturvallisuutta. Se on toimivia yhteyksiä Suomen sisällä ja täältä muualle Eurooppaan, se on ruokaturvaa ja huoltovarmuutta, luonnon kantokyvyn rajoissa elämistä, luotettavaa ja vapaata mediaa sekä mahdollisuutta elää ilman pelkoa.

Myös ihmisten hyvinvointi ja reilu työelämä ovat keskeinen osa turvallisuutta. EU:n on nostettava köyhyyden vähentäminen ja mielenterveyden vahvistaminen terveysohjelmansa ytimeen. Samalla unionin tulee seisoa suomalaisen palkansaajan turvana, kun hallitus vetää mattoa ihmisten jalkojen alta kotimaassa. Moni meistä käyttää ison osan elämästään juuri työssä – joko työntekijänä, yrittäjänä tai näiden välillä vaihdellen. Hyvinvoivat ja osaavat työntekijät ovat Euroopan kilpailuvaltti ja kestävän kasvun edellytys.

Mikään tästä ei ole itsestäänselvyys, vaan asioista äänestetään 9. kesäkuuta. Olen sitoutunut rakentamaan vahvempaa Eurooppaa, joka ottaa vastuuta omasta turvallisuudestaan, joka ei tingi työntekijöiden oikeuksista, joka pitää huolta korvaamattomasta luonnosta sekä löytää ratkaisuja vihreään siirtymään ja kilpailukyvyn parantamiseen.

Nyt on aika vaikuttaa. Yhdessä pystymme parempaan.

Scroll to Top