Hyvinkää on kaupunki, joka on historiansa kuluessa kyennyt uudistumaan useaan otteeseen. 1900-luvun alkupuolella se nousi tunnetuksi taiteilijoiden, kuten Helene Schjerfbeckin ja Tyko Sallisen asuin- ja rauhoittumispaikkana. Tämän jälkeen kehityksen ytimeen nousi villateollisuus, joka siirtyi sittemmin halvempien kustannusten maihin ja jätti jälkeensä aukon, jonka tänäkin päivänä tunnetut hissi- ja nosturijätit osaltaan täyttivät. Hyvä historia ei ole kuitenkaan tae huomisen menestyksestä.

Kun tavoitteena on sekä houkutella uusia asukkaita että huolehtia nykyisistä, nousevat peruspalveluiden lisäksi keskiöön esimerkiksi työpaikat, ympäristön viihtyisyys, tapahtuma- ja harrastustarjonta sekä asuntojen hinta. Eikä ihme – kukapa haluaisi muuttaa paikkaan, jossa ei ole töitä, josta on hankala kulkea muualle, joka näyttää ränsistyneeltä tai jossa asuminen vie viimeisetkin pennit.

Yksi elinvoiman peruskivistä on monipuolinen ja uudistuva yritysrakenne, jota tukemalla säilytetään nykyisiä työpaikkoja sekä luodaan uusia. Taloustilanteen kiristyessä panostukset elinkeinopolitiikkaan ovat entistäkin tärkeämpiä, sillä on kaupunkimme elinehto, että meillä on työpaikkoja joihin mennä, kulttuuria jota kokea, palveluita joita ostaa. Vireät työmarkkinat vaikuttavat sekä verotuloihin, osaamisen kasvuun että työllisyyteen.

Asiat eivät kuitenkaan tapahdu itsestään. Tarvitaan konkreettisia toimia ja tiivistä vuoropuhelua niin pienten yritysten kuin suurempien yhtiöiden kanssa. Sujuvan perusduunin ohella tarvitaan myös raikkaita ajatuksia. Päättäjiltä vaaditaankin kykyä pohtia laajasti sitä, kuinka pidämme työpaikat täällä ja toisaalta saamme uusia yrityksiä kukoistamaan: voisimmeko tarjota edullisempia tontteja vahvistaaksemme asemaamme? Entä viestiä paremmin hyvästä logistisesta sijainnista ja kaupunkimme bonuspuolista?

Elinvoimatyössä ei ole syytä unohtaa luovia aloja, jotka paitsi tuovat kaupunkiin eloa ja arvoa, kytkeytyvät työllisyyteen. Kulttuurialat ovat jo itsessään työvoimavaltaisia, mutta luovat työtä myös ympärilleen. Kulttuuripolitiikassa ei olekaan kyse vain museoista tai  Rockfesteistä, vaan isosta kokonaisuudesta, johon on panostettava pitkäjänteisesti. Samaa eteenpäin katsovaa otetta tarvitaan myös matkailu- ja ravintola-alan tukemiseksi. Akuutin kriisin jälkeenkin nämä kaipaavat tukea kehittyäkseen. On selvää, että palveluita ja elämyksiä kulutetaan vain, jos niitä on tarjolla.


Kirjoitus julkaistu Aamupostissa 25.5.2021