Mikroliikkuminen kuriin

Kevään tullen katukuva muuttuu aina: loskassa tarpominen vaihtuu vauhdikkaaseen liikkumiseen – kävellen, juosten, pyöräillen ja yhä useammin myös sähköpotkulaudoilla, joilla huristellaan välillä aika kovaa kyytiä.

Mikroliikkumisella tarkoitetaan sähköpotkulautojen lisäksi myös esimerkiksi sähköavusteisia kaupunkipyöriä. Silti juuri laudat herättävät tunteita: osa rakastaa, osa inhoaa. Toiset vannovat niiden kätevyyden nimeen, toiset kiroavat koko keksinnön eivätkä koskisi moiseen pitkällä tikullakaan. Ymmärrän molempia.

Itse yritän suhtautua asian pragmaattisesti. Minusta kaikki kulkumuodot ovat ok, kunhan liikenneturvallisuudesta ja yleisestä järjestyksestä pidetään huolta. Tällä hetkellä niin ei valitettavasti kaikkialla tapahdu.

Aiemmin laudat lojuivat nykyistäkin enemmän missä sattuu, mutta vuokrausfirmojen ja kaupunkien yhteistyöllä villi länsi on saatu hieman kuriin. Moni yhtiö on ottanut lisäksi käyttöön rajoituksia, kuten nopeuden alentamisen ja käyttökiellon yöaikaan. Hyviä ja tarpeellisia uudistuksia ovat olleet myös lautojen painon ja rengaskoon kasvattaminen, sillä nämä muutokset tekevät laudoista vakaampia ja turvallisempia käyttää.

Viime vuonna eduskunta hyväksyi myös uuden sääntelyn sähköpotkulautojen vakuuttamisesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta ja kuulemamme asiantuntijat olivat yksimielisiä: jatkossa yhteiskäyttöisten lautojen aiheuttamien onnettomuuksien hoitokulujen on oltava firmojen vastuulla. Se luo taloudellisen kannustimen toimia turvallisemmin, mikä on hyvä sekä käyttäjille että julkiselle taloudelle.

Silti kaksi erityisen isoa ongelmaa on yhä ratkaisematta: ikäraja ja promillet.

Laki ei tällä hetkellä määritä alaikärajaa sähköpotkulaudoille – ei vuokrattaville eikä omille. Palveluntarjoajat ovat asettaneet omia rajojaan, mutta kaupoista voi kuka tahansa ostaa laudan, ja niitä markkinoidaan myös lapsille.

Liikenneturvan mukaan jo ainakin 19 Euroopan maassa ikäraja on käytössä. Meidänkin pitäisi seurata esimerkkiä. Asiantuntijat ovat esittäneet ikärajaksi 15 vuotta. Euroopan liikenneturvallisuusneuvosto suosittelee 16 vuotta tai mopon ikärajan mukaista tasoa. Järkeviä linjauksia molemmat. Hallituksen esityksessä ikärajaa ei vielä ole, mutta teemme eduskunnassa hartiavoimin töitä sen lisäämiseksi. Se olisi kaikkien etu.

Promilleraja sen sijaan on tulossa – ja hyvä niin. Uusi laki määrittäisi sähköpotkulautailun promillerajaksi 0,5 %. Suurin osa suomalaisista noudattaa sääntöjä jo valvomattakin, mutta jatkossa poliisi saa luvan myös puhalluttaa. Se toivottavasti kannustaa loppujakin asialliseen ja turvallisempaan liikkumiseen.

Pinja Perholehto

Julkaistu Aamupostissa 15.5.2025

Scroll to Top