Meinasin taannoin tukehtua kahviin lukiessani Helsingin Sanomia. Smoothieyrittäjänä rikastunutta kansanedustajakollega Fagerströmiä koskeva tutkiva journalismi oli typistynyt vähän hutkivaksi kynäilyksi, mutta sai kuin saikin lopulta hopeareunuksen, kun kesälomalaiset heräsivät kiistelemään sosiaalisessa mediassa yrittäjyydestä ja siitä, millä siinä onnistumista oikeastaan mitataan. Työllistettävien ihmisten määrä ja maksetut verot. Lliikevoitto ja -vaihto. Luovat innovaatiot. Kasvuhakuisuus ja vienti ulkomaille. Velkaantuminen, ulosotto ja konkurssi.
Yrittäjyys voi olla kaikkea tätä, ja ei silti mitään edellä mainituista. Vaikka yrittäjämyönteisen politiikan keinoista ollaan usein suloisen erimielisiä, yhdistää monia ajatus siitä, että yhteiskunnallinen kuvasto yrittäjistä, yrittäjyydestä ja yrityksistä on kapeampi kuin eteläeurooppalaisen pikkukylän mutkakujat konsanaan.
Yritystoiminnan pahimman dystopian ei pitäisi olla konkurssi, vaan yrittämättä jättäminen. Etenkin ajassa, jossa Suomi kaipaa uutta puhtia ja kasvua, on itsensäkin työllistäminen aina hatunnoston arvoinen asia. IItseasiassa yksinyrittäjät ovat ylivoimaisesti suurin ryhmä yrittäjistä, mutta jäävät silti usein varjoon työmarkkinapolitiikan turbulenssissa.
Väheksymättä lainkaan ay-liikkeen valitettavan tuttuja mittelöitä ja sopimusyhteiskunnan puolustustaistelua, tuntuu niidenkin lomassa hitusen liian helposti unohtuvan, ettei yhteiskunta ole vain suuryrityksiä ja niille töitä tekeviä, vaan yhä useammin itsensä työllistämistä, alustataloutta sekä työn ja yrittäjyyden yhteensovittamista.
Isojen työnantajayritysten ja duunarien välinen vastakkainasettelu on yhä totta, mutta yhä harvemmin. Jos esimerkiksi parin tuhannen euron kuukausiansioille niukin naukin yltävältä yrittäjältä kysytään, kokiko hän omistajuutta viime syksyn työmarkkinakaaoksesta, vastaus voi olla, että ei juurikaan. Sen sijaan toimitilan vuokra, kuluttajien ostovoima, arvonlisäverotuksen kiristyminen ja alv-alarajahuojennuksen poisto huolettavat paljonkin.
Toiminimellä yrittävä graafikko, itsensä työllistävä kampaaja tai pienen ravintolan omistaja eivät todennäköisesti samaistu pörssiyrityksen toimitusjohtajaan tai start-up-miljonääriin yhtään sen enempää kuin palkkatyössä puurtava duunarikaan. Sosialidemokraattien viestiin he sen sijaan voisivat tulevaisuudessa samaistua.
Julkaistu Demokraatti-lehdessä 09/2024