Kuluneet puolitoista vuotta Demarinuorten luotsina ovat olleet elämäni tärkeintä, ja monessa mielessä merkittävintä aikaa. On ollut kunnia saada työskennellä osana sosialidemokraattista perhettä. Kaikki päivät eivät ole olleet helppoja, mutta jokainen on antanut perspektiiviä paitsi politiikkaan, myös yhdessä toimimiseen.
Demarinuoret on ottanut kauden aikana valtavia edistysaskelia rohkeana ja järjestöllisesti yhteen hiileen puhaltavana muutosvoimana. Tämä ymmärtäminen on erityisen tärkeää aikana, jona tehtävämme täyttäminen on ollut aiempaa vaikeampaa. Pandemia on estänyt fyysiset kohtaamiset ja vienyt siten niin vaalityön, omien tavoitteiden lobbaamisen kuin järjestölliset tapahtumatkin verkkoon. Jaksan yhä hämmästyä siitä, kuinka muutos ei ole lannistanut meitä.
Kun reilut puolitoista vuotta sitten ilmoitin haluavani tavoitella nuorisoliiton puheenjohtajuutta, puhuin paljon tulevaisuuspolitiikasta. En tietenkään halunnut tämän jäävän vain sanahelinäksi. On ollut siksi valtava etuoikeus saada seurata tulevaisuusvision parissa aktiivisesti pakertaneiden työryhmien työtä. Jokainen ohjelmatyön uudistukseen osallistunut jäsen, on antanut korvaamattoman panoksensa linjamme kirkastamiseen. Myös liittohallitus ja keskustoimisto, ovat olleet mitä arvokkain apu uuden ja entistäkin ehomman poliittisen ohjelman luomisessa.
Vanhoista linjauksista luopuminen tai ennakkoluulottomasti uuden ammentaminen, on helpommin sanottu kuin tehty. En liioittele siksi lainkaan sanoessani, että esityksestä uudeksi poliittiseksi ohjelmaksi on muodostunut lempilapseni. Olen sen syntymiseen vaikuttaneista ihmisistä äärimmäisen ylpeä. Siksi suuri kiitos jokaiselle rohkealle Demarinuorelle.
Vellova pandemiatilanne, ulko- ja turvallisuuspolitiikan haasteet, nuorten pahoinvointi, osaajapula. Edes ilmastokriisi ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen eivät poista sitä tosiasiaa, että maailma on tänään monella mittarilla parempi, kuin se on koskaan ennen ollut. Esitys uudeksi poliittiseksi ohjelmaksi tunnistaa tämän, mutta ei tyydy yhteiskunnan nykytilaan. Ohjelmaluonnos on uudistusmielinen ja rohkea, mutta liikkeellemme tyyppilliseen tapaan vastuullinen. Se paaluttaa kestävää kehitystä, vaatii demokratian kunnianpalautusta, maailman oikeudenmukaisinta verotusta, ihmisoikeuksien mallimaaksi uudistumista ja monia muita, 2020-luvun Suomelle ja maailmalle tuiki tärkeitä asioita.
“Hyvinvointivaltion ei tulisi olla syy, seuraus tai ratkaisu kaikkiin elämän ongelmiin, vaan ennemmin kuin trampoliini, joka luo ihmisille ja yrityksille pohjan, jolta ponnistaa eteenpäin.”
Ohjelmatyö ei saisi koskaan olla vain projekti, jolle asetetaan ennalta määritetty alku- ja päätepiste. Sen pitäisi olla nuorisoliiton perusduunia, jota on syytä jatkaa alati ja jota ilman muiden tehtäviemme täyttämisestä tulisi hankalampaa. Mikään edellä toteamani ei siksi tarkoitakaan, ettäkö työmme olisi nyt valmis. Sanani ovat kutsu lähteä mukaan uudistamaan ja uudistumaan. Toivon, että ensi viikolla alkavan kenttäkierroksen ja lopulta toukokuun liittokokouskäsittelyn myötä poliittisesta ohjelmasta jalostuu asiakirja, josta ammentaa eväitä niin eduskuntavaaleihin kuin kaikkeen muuhunkin vaikuttamistyöhön.
On myönnettävä, että liittokokouksen lähestyminen saa olon hieman haikeaksi. Samalla se on saanut pohtimaan, mitä tulevalta odottaa ja toivoa. On selvää, että olisin tänään rutkasti valmiimpi tähän pestiin kuin vajaat kaksi vuotta sitten olin. Osaisin tehdä asiat paremmin, kiittää enemmän ja osallistaa useammin. En ole valmis päättämään tätä taivalta.
Demarinuorilla on tulevien kahden vuoden aikana edessään kaksi erityisen tärkeää kysymystä. Meidän on ratkaistava, kuinka saamme vietyä uudet poliittiset linjamme nuorten eduskuntavaaliehdokkaiden ajatuksiksi, läpi jokaisen Suomen vaalipiirin näkyviksi teemoiksi sekä uusien kansanedustajien toimintaa kirittäviksi ohjenuoriksi. Kaikki tulevat vaalit ovat myös valtava mahdollisuus jatkaa hyvälle uralle kiritettyä jäsenhankintaa. Kun sosialidemokraatit onnistuvat ehdokashankinnassa ja ottavat nuoret aidosti vaalien kohderyhmäkseen, on peruspaketin ympärille helppo rakentaa kampanja, joka saa ennätysmäärät nuoria liittymään Demarinuoriin.
Samalla ja vähintäänkin yhtä tärkeänä asiana, on kyettävä valmistautumaan SDP:n puoluekokoukseen. Emopuolueemme sparraajana ja omatuntona toimiminen on yksi nuorisoliiton ydintehtävistä. Tämän roolin kirkastaminen on ollut minulle pitkä tie. Ei ole aina niin helppoa puntaroida kahden vaihtoehdon välillä ja valita, lyödäkö kritiikin säilällä vai kiittääkö kainosti olalle taputellen. Pääministeripuolueen nuorisojärjestön rooliin on pitänyt sopeutua, ja se on pitänyt opetella ottamaan haltuun.
Nyt kun me sen osaamme, ei ole syytä luovuttaa. On oltava valmis tekemään rutkasti töitä sen eteen, että saamme ajettua uudistusmieliset linjauksemme paitsi puolueen asiakirjoihin, myös niistä kohti maamme tulevaa hallitusohjelmaa. Suomi tarvitsee sosialidemokraattisen pääministerin, ja sosialidemokraattinen pääministeri kunnianhimoista politiikkaa. Tämä on myös edellytys sille, että Suomen asema säilyy aktiivisena EU:n jäsenvaltiona, jonka kädenjälki näkyy ja kuuluu unionin tulevaa suuntaa määritettäessä.
Rakkaat ystävät, Demarinuoret. Olen sitoutunut luotsaamaan meidät kohti eduskunta- ja eurovaaleja sekä emopuolue SDP:n puoluekokousta. Tahtoni jatkaa Demarinuorten luotsina on vahva ja asetun siksi ehdolle tavoittelemaan jatkokautta puheenjohtajana. Toivon lämpimästi saavani luottamuksenne toukokuun liittokokouksessa.
Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n 30. liittokokous järjestetään 20.–22.5.2022 Seinäjoella.