Tavallistakin jännittävämmäksi luonnehdittu budjettiriihi päättyi 16.9. Odotukset olivat ennakkoon korkealla, mutta lopullinen esitys ei oikeastaan tarjoillut yllätyksiä.

Koronakriisi on haastanut Suomen taloustilannetta ja lisännyt paineita sekä menojen supistamiselle että tulopohjan vahvistamiselle. On kuitenkin viisautta tunnistaa, että nyt ei ole suurten leikkausten aika. Ensi vuoden talousraami on maltillinen kokonaisuus, joka osoittaa suuntaa kohti kestävää elpymistä niin sosiaalisesti, ekologisesti kuin taloudellisesti. Tämä on pandemian jälkeisessä ajassa erityisen tärkeää.

Kriisissä kuin kriisissä eniten merkitystä on sillä, millaista politiikkaa sen keskellä ja jälkeen harjoitetaan. 90-luvun laman leikkauspolitiikka tuotti vahingot, joita korjaillaan edelleen. Tuolloin suurina kärsijöinä olivat nuoret: osa vanhempien työttömyyden vuoksi ja osa tulevaisuuden näköalattomuuden takia. 

Koulutus on tehokas keino ennaltaehkäistä työttömyyttä sekä vähentää sen aiheuttamia haittoja yksilöille ja yhteiskunnalle. Korkea osaamistaso muodostaa työllisyydelle ja kasvulle keskeisen perustan, jota on syytä vahvistaa tuntuvasti.

Oppivelvollisuuden laajentaminen on yksi aikamme tärkeimmistä tulevaisuusinvestoinneista. Se yhdistettynä maksuttomaan toiseen asteeseen on paitsi sosiaalisesti oikeudenmukaista, myös muutoin fiksua politiikkaa. Oppivelvollisuus tarjoaa jokaiselle nuorelle yhdenvertaisen oikeuden suorittaa toisen asteen tutkinto. Olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, että hallitus pitää kiinni tästä tavoitteesta ja edistää sitä osana budjettiriihen päätöksiä.

Ymmärrän silti hyvin kuntien varauksellisen suhtautumisen oppivelvollisuuden laajentamiseen. Valtion on todella pidettävä kiinni lupauksestaan korvata uudistuksesta aiheutuvat kulut täysimääräisesti sekä kunnille että opetuksen ja koulutuksen järjestäjille. Muutoin edellytyksiä hankkeen hyvien tavoitteiden saavuttamiselle ei ole.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *