Julkaistu Aamupostissa 9.10.2023
Suomalainen yhteiskunta on aina korostanut lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa huolenpitoa ja tukemista. Tätä periaatetta vaalien Marinin hallitus nosti jälkihuollon ikärajan 25 vuoteen.
Kovan työn ja asiantuntijoiden kuulemisen myötä vahvistetulla uudistuksella haluttiin taata sijoitettujen lasten perusoikeudet ja antaa heille mahdollisuus saada intensiivistä tukea myös aikuisuuden ensiaskeliin.
Nyt Orpon hallitus aikoo romuttaa tämän tärkeän muutoksen. Sosiaali- ja terveysministeri Juuson (ps.) johdolla valmisteltu esitys käsitellään jo osana valtion talousarviota 2024.
Tämän kaltainen politiikka on poukkoilevaa ja luo epävarmuutta.
Vanhemmilta ja muilta läheisiltä saatavan tuen merkitystä voi olla vaikea ymmärtää, jos itsellä on ollut tukea saatavilla. Moni nuori aikuinen käy vanhempiensa luona juttelemassa, syömässä tai jakamassa arkipäivän asioita. Saamme apua omaan kotiin muutossa, huonekaluostoksien tekemisessä ja sähkösopimuksen solmimisessa.
Vanhemmat sparraavat työhaastatteluihin ja tarjoavat tukea jännittävissä arjen tilanteissa. Jälkihuollossa olevalla nuorella ei usein ole rinnalla kulkevia aikuisia omasta takaa.
Tilanne voi olla päinvastoin: sen sijaan, että vanhemmat tarjoaisivat tukea nuorelle, voi nuori päätyä tukemaan vanhempiaan.
Se, että jälkihuollon ikärajaa laskettaisiin heti sen noustua, on lastensuojelun nuorille surullinen viesti siitä, kuinka heitä pidetään kulueränä.
Moni heistä kokee äärettömän epäreiluna, että heidän on ensin pitänyt itsenäistyä viimeistään sinä päivänä, kun he täyttävät 18 vuotta ja sen jälkeen heiltä viedään jo kertaalleen luvattu pidennetty itsenäistymisen tuki.
Jälkihuollon ikärajan laskemisen ei ole osoitettu tuovan merkittäviä taloudellisia säästöjä, mutta vahvempia tukiverkkoja tarvitsevat nuoret maksavat tästä kovan hinnan.
12 miljoonan euron vähennys hyvinvointialueiden rahoitukseen voikin tosiasiassa siirtyä menoeränä toisaalle, kuten aikuissosiaalityöhön – korkojen kera.
Jälkihuoltoa ei myönnetä kenellekään ilman tarvetta, vaan nuori käy työntekijänsä kanssa keskustelun tuen tarpeesta ja määrästä puolivuosittain. Jälkihuoltoon käytettäviä varoja tulisikin ajatella sijoituksena siihen, että nuoret pääsevät kiinni itsenäisyyteen, opintoihin ja työelämään.
Siihen, että he pystyvät muodostamaan toimivia ihmissuhteita, välttävät ylisukupolvisen huono-osaisuuden kierteen jatkumisen ja saavat itselleen paremman tulevaisuuden.