Työllisyysasteen nostaminen on yksi vaalien tärkeimmistä teemoista. Vaikka Suomen työllisyys on noussut Marinin hallituksen aikana poikkeuksellisen korkealle tasolle, tulee sitä edelleen nostaa. Näin turvataan taloudellinen kestävyys ja hyvinvointivaltion tulevaisuus.
Työllisyysasteen nosto on jokaisen puolueen tavoite. Eroja sen sijaan on siinä, millä keinoilla sitä tavoitellaan. Tulevaisuuskuva, jossa sunnuntaityöstä ei tarvitse saada enää tuplapalkkaa, yleissitovista työehtosopimuksista luovutaan ja työntekijöiden lakko-oikeutta heikennetään, on karu. Sellaista kyytiä Kokoomus suomalaisen yhteiskunnan uudeksi menestysreseptiksi kuitenkin tarjoaa. Myös muiden keinoihin kuuluu enemmän tai vähemmän kylmää kyytiä: esimerkiksi ansiosidonnaisen tasoa tai kestoa haluaisivat heikentää kaikki muut puolueet, paitsi SDP ja Vasemmistoliitto. Jakolinja on selkeä.
Vimma leikata sosiaaliturvasta on käsittämätön aikana, jolloin moni on valmiiksi vaikeassa tilanteessa hintojen nousun vuoksi. Tosiasia myös on, että työttömyyden syyt ovat usein muualla kuin sosiaaliturvassa. Vanhentunut tai puuttuva osaaminen, terveyden haasteet, tarjottavien työtuntien vähyys sekä esimerkiksi ikääntyneisiin kohdistuvat ennakkoluulot ovat todellisia ongelmia. Nämä esteet eivät katoa, vaikka työttömyysturvasta leikkaisi kuinka paljon.
Tutkitusti tehoavia keinoja ovat sen sijaan työnhakijoiden tiiviimpi kontaktointi, työnhaussa tukeminen ja työkyvyn tuki jo ennen työttömyyttä. Lisäksi on puututtava muihin työttömyyden juurisyihin esimerkiksi kehittämällä jatkuvaa oppimista niin, että jokaisella on aito mahdollisuus päivittää osaamistaan myös työuran aikana.
Voi olla, että työmarkkinoille kaivataan lisäksi usein peräänkuulutettua joustavuutta. Ei SDP sitä vastusta. Paikallisen sopimisen mahdollisuuksia on jo nyt laajasti, mutta niitä jätetään käyttämättä. Työpaikoilla vallitseva käsitys siitä, mitä kaikkea paikallinen yhteistoiminta voi tarkoittaa, on usein suppea eikä näkökulmana ole aina toiminnan, työntekijöiden osaamisen tai työhyvinvoinnin kehittäminen. Siksi on pidettävä kiinni joustavuuden edistämisestä nykyjärjestelmän puitteissa toimien, ei lainsäädäntöä löysentämällä.
Eduskuntavaaleissa ei siis äänestetä siitä, pitäisikö Suomen työllisyysastetta nostaa, vaan siitä, millaisin ehdoin työelämän pitäisi jatkossa toimia. SDP:n kanta on: tarvitsemme enemmän sopimista ja vähemmän repimistä, enemmän aitoja ratkaisuja ja vähemmän kurjistamista. Tässäkin on kyse arvovalinnoista.