Julkaistu Demokraatissa 23.5.2024
EU:n tuhoa on tavattu maalailla aina. Maahanmuuttokriisi ravisteli unionin yhtenäisyyttä, eurokriisi edellytti kovaa päätöksentekokykyä, Brexitin pelättiin johtavan joukkopakoon EU:sta ja pandemia vaati ennennäkemättömiä yhteistoimia. Myös Ukrainan sota on koetellut yhteistyötä poikkeuksellisella tavalla.
EU:n lipusta on tullut Ukrainassa symboli vapaudelle samaan aikaan, kun Ukrainan lipusta on tullut usealle unionimaalle symboli eurooppalaisuudesta. Moni suomalainen tuntuu tunnistavan vasta ensi kertaa, että emme ole EU:ssa vain symbolisen jäsenyyden tai nettomaksajuuden kautta, vaan myös osana arvoyhteisöä ja turvallisuuden viitekehystä.
Kansainvälisen yhteisön ja EU:n merkitykseen havahtumisen ei olisi kuitenkaan pitänyt edellyttää sotaa Euroopassa. Minun sukupolvelleni niin ei ehkä ollutkaan.
Olen identifioinut itseni maalaiseksi Hyvinkäältä, suomalaiseksi Pohjolasta ja eurooppalaiseksi Suomesta. Me vuosien 1997-2012 lapset, Z-sukupolven ”zetat”, emme ole koskaan nähneet Suomea ilman unionia tai nähneet Eurooppaa, jota valtava muuri halkoi. Ehkä juuri siksi zetojen kertomus eurooppalaisuudesta on korostanut aina sodan muiston sijaan EU:n roolia globaalien kriisien ratkaisijana ja arvojen edistäjänä. Olemme kasvaneet ymmärrykseen siitä, että vaikka Suomi ei voi mitään maantieteelle ja keskinäisriippuvuudelle, voimme itse valita kenen kanssa, ja millä tavalla maailmaa rakennamme.
EU perustettiin ylläpitämään rauhaa sekä turvaamaan ihmisoikeuksia, demokratiaa ja oikeusvaltiota. Ne ovat tänään ajankohtaisempia kuin aikoihin. Samalla kun nyt on kaikki syy syventää EU:n turvallisuus- ja puolustusyhteistyötä sekä lisätä tukea Ukrainalle, on myös vahvistettava unionin kädenjälkeä vakauden edistäjänä niin Gazassa, muualla maailmassa, kuin Euroopan sisällä.
Turvallisuus ei ole koskaan vain sotilaallinen kysymys, vaan myös kokonaisuus monilla ulottuvuuksilla. Se on toimivia logistisia yhteyksiä Suomen sisällä ja täältä Eurooppaan. Se on luonnon kantokyvyn rajoissa elämistä, reiluja työelämän pelisääntöjä, kansalaisyhteiskunnan turvaamista, luotettavaa ja vapaata mediaa sekä mahdollisuutta elää ilman pelkoa. Turvallisuus on sitä, että asiat ratkaisee laki, ei voima. Se on sitoutumista kestävään kehitykseen myös silloin, kun muut eivät pidä sen edellyttämiä toimia mediaseksikkäinä.
Mitään näistä periaatteista ei voi ostaa, vaan niitä pitää rakentaa ja puolustaa.