Yhteiskunta on koronaviruksen vuoksi ennennäkemättömässä tilanteessa, jossa oikeastaan kaikki on muuttunut. Poikkeusolojen julistamisen jälkeen myös Suomessa tehtiin todella isoja muutoksia, joiden myötä esimerkiksi suurtapahtumat peruttiin ja merkittävä osa lapsista siirtyi etäopetukseen. Vaikka rajoitusten asteittainen purku on voitu aloittaa, on tilanne edelleen vakava.
Poikkeustila on korostanut niin akuuttia kriisinhoitoa kuin yhteiskunnan eri alueilla vuosikymmenten aikana tehtyä pitkäjänteistä perustyötäkin. Ilman toisiamme ja yhteisvastuuta emme selviäisi. Näihin kulmakiviin pohjaa myös näkemykseni solidaarisuudesta, yhdestä sosialidemokratian perusarvoista. Yhteisöllinen ajatus siitä, että me ihmiset olemme yhdessä enemmän kuin osiemme summa.
Siinä missä aiemmin pelkäsin solidaarisuuden unohtuvan arjessa ja politiikassa, on koronakriisi saanut näkemään valon pilkahduksia tunnelin päässä. Yhteenkuuluvuuden kaipuu on nostanut jälleen päätään ja kirvoittanut hienolla tavalla huolehtimaan toinen toisistamme. Moni on tarjoutunut esimerkiksi kauppa-avuksi, tukenut paikallisia yrittäjiä ja pitänyt kuuliaisesti fyysistä etäisyyttä, vaikka sosiaalisten kontaktien kaipuu on suuri.
Arkisempien tekojen lisäksi solidaarisuutta on nähty myös eri valtioiden välillä muun muassa koronapotilaiden hoidossa. Ranskalaisia on viety hoitoon Luxemburgiin ja Itävalta on tarjonnut sairaalapaikkoja Italialle, josta puolestaan on toimitettu rajan yli suojavarusteita. EU:n sisällä on tehty suojavarusteiden yhteishankintaa ja nyt yhteisiä askelmerkkejä etsitään talous- ja finanssipoliittisiin kysymyksiin.
Vaikka poikkeustila on vahvistanut solidaarisuutta, ei pelkkä arvopohjainen tahto riitä korjaamaan kriisistä aiheutuvia vaurioita. Ne näkyvät jo nyt sekä inhimillisenä kärsimyksenä että mittavina taloudellisina haasteina.
Edessä on väistämättä vuosia kestävä jälleenrakennustyö, jossa katseen tulisi kääntyä ennen kaikkea niihin teemoihin, joiden avulla heikoimmassa asemassa olevien tilannetta kohennetaan. Yhteiskunnan sosiaalis-taloudelliset turvaverkot ovat heikentyneet kriisin myötä ja näiden vaurioiden paikkaaminen vaatii välittömiä panostuksia.
Kuluvalla viikolla julkaistu esitys vuoden neljänneksi lisätalousarvioksi on historiallisen suuri, mutta tässä ajassa välttämätön. Ihmisten hyvinvoinnin ja toimeentulon vahvistamisen sekä yhteiskunnan ekologisesti kestävän jälleenrakentamisen näkökulmasta lisäbudjetti näyttää oikean suuntaiselta. Kehitettävääkin löytyy, mutta esimerkiksi lasten ja nuorten hyvinvointipaketti, määräaikainen korotus toimeentulotukeen sekä kuntien merkittävä tukipotti viitoittavat hyvälle tielle.
Lisäbudjetti pyrkii elvyttämään ja tukee nousua akuutista kriisistä. Tähän kuluva rahamäärä on saanut osan pohtimaan jo leikkauslistoja, mutta julkisen talouden kestävyyden vahvistamisen aika koittaa vasta myöhemmin. On silti selvää, että valtionvelan kasvun kiihtyminen lisää painetta menojen supistamiselle ja tulopohjan vahvistamiselle. Tämä tarkoittanee myös hallitusohjelman tavoitteiden uudelleen tarkastelua, mutta menoja ei ole syytä karsia hinnalla millä hyvänsä. Hallitusohjelman periaatteista, eli sosiaalisesta, ekologisesta ja taloudellisesta kestävyydestä, on pidettävä kiinni.
Minulle sosialidemokraattinen ote politiikkaan tarkoittaa sitä, etteivät ilmastonmuutoksen torjuminen, osaamistason nostaminen tai ihmisten hyvinvoinnin takaaminen ole asioita, joista voisimme koronakriisin varjolla tinkiä. Talouden tasapainottaminen vain julkisia menoja tai tulevaisuusinvestointeja karsimalla olisi lyhytnäköistä ja huonoa päätöksentekoa. Siinä missä 1990-luvun laman myötä hukattiin jopa yksi kokonainen sukupolvi, on huolehdittava ettemme anna näin käydä uudelleen.