Laihduttaminen tuntuu olevan monille tänä päivänä kiinteä osa arkea. Niin tavallinen asia, ettei välttämättä tule edes ajatelleeksi, että siinä olisi mitään väärää tai ihmeellistä. Kaupassa joka toinen purkki kertoo kuinka tuotteessa on vähemmän sokeria, kaloreita tai rasvaa ja somea selatessa laihduttamista markkinoidaan lähes kaiken korjaavana toimintana. Joulun jälkeen alkaa dieetti, kesään valmistaudutaan dieetillä, juhlia varten pudotetaan painoa ja niin edelleen. 

Syömisen ja painon tarkkailulla on kuitenkin useita haittoja, joita 6.5. Älä laihduta –teemapäivänä haluan nostaa esiin.

Monella meistä on paine olla tehokas ja kaikin puolin täydellinen. Virheettömyyteen pyritään keinolla millä hyvänsä – pahimmillaan oman terveyden kustannuksella. Toisinaan olisi hyvä pysähtyä pohtimaan sitä, millä tavoin ulkopuolelta tulevat vaatimukset ja odotukset vaikuttavat elämäämme.

Vaikka laihduttamista monesti perustellaan terveydellisillä syillä, todellisuudessa taustalla vaikuttavat esteettiset seikat ja kehoon liittyvät oletukset. Tällöin laihduttaminen ylläpitää ajatusta siitä, että oma keho on väärän kokoinen ja sen vuoksi jollain tavalla viallinen. Samalla mieleen hiipii herkästi ajatus siitä, että pienempänä olisi onnellisempi ja elämä mukavampaa.

Painotyytymättömyys on surullisen yleistä myös normaalipainoisilla. Terveyden kannalta suositeltava ihannepaino ei tällöin vastaa omaa käsitystämme ihannepainosta ja saatamme ajautua tavoittelemaan epärealistista lukemaa vaa’alla.

Mistä tämä kaikki oikein juontaa juurensa? Kauneusihanteisiin vaikuttavat sekä kulttuurilliset että opitut seikat. Naisen keho on siro ja hoikka, miehen raamikas ja voimakas. Näihin kategorioihin ei kovin moni sovi, eivätkä niihin varmasti sovi he, jotka eivät koe kuuluvansa kumpaankaan sukupuoleen. Stereotyyppiset kauneusihanteet aiheuttavat monelle ahdistusta ja huonommuuden tunteita. Samalla unohtuu, että keho on jokaisen henkilökohtainen ja joskus kipeäkin asia, riippumatta sen muodosta tai mallista.

Olen aina ollut normaalipainoinen, lukuun ottamatta anoreksian kanssa kamppailua. Oman syömishäiriön kanssa elämiseen ja selättämiseen kulunut aika oli pitkä kuin nälkävuosi ja aiheutti paljon tuskaa myös perheelleni. Näin itseni tuolloin vääränkokoisena, jonka vuoksi rääkkäsin mieltä ja kehoa vihan voimalla. Olin suorittajatyyppi, joka teki asioita koska niin kuului tehdä ja oli pakko. Perfektionistina puskin aina eteenpäin, saavutin, suoritin ja tein kaikkeni, että olisin edes oman hyväksyntäni arvoinen. Vaikka suorittajasta on kasvanut nuori nainen joka osaa iloita myös virheistään, tunnistan edelleen monia syömishäiriöni taustalla olleita ajatuskulkuja. 

Jos terveydellinen tila edellyttää laihtumista, on tämän toteuttaminen mahdollista ilman pakkomielteitä, epäonnistumisen tunteita tai syömishäiriöön ajautumista. Kyse on kuitenkin aina lopun viimein siitä, millaiset ajatukset laihduttamisen taustalla on motivoivat. Ahdistus, riittämättömyyden tunne tai ulkopuolelta tulevat paineet eivät ole syy laihtua.

Ulkoisten mittareiden ei tulisi koskaan ajaa oman henkisen tai fyysisen hyvinvointimme edelle. Toivon, ettei tämä unohdu vuoden muinakaan päivinä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *